Elämää Paalijärven rannoilla
Nostalgiaa
 
Eli kuinka se nyt sitten oikein oli?
 
Selityksiä ja joskus totuutta menneiltä "hyviltä" ajoilta.
 
Jos sinulla on tänne kuuluvaa asiaa, ota yhteyttä- lomakkeella voit kertoa asian, otamme ennen julkaisua yhteyttä.

Pääsiäskokon LAINAUKSESTA

 
Meillä minun ikäisillä miehenaluilla, oli tapana kokoontua iltaisin UNELAAN. Yhtenä iltana, joka oli lähellä pääsiäistä, päähäni pälkähti tehdä jotain jäynää. Esitin idean, kokon" lainaamisesta", joka olisi tuotu Unelan lähelle. Pöytkirjamerkintöjen mukaan pimeässä istujat olivat asiasta yksimielisiä. Panimme kaksi kaveria, joilla oli parhaat mopot kiertelemään kylää, josko löytyisi liikenteellisesti hyvällä paikalla oleva kokko.
 
Pojat tulivat äkkiä takaisin, mukana oli 20 kg käristeitä, limunaatia ja taloussuklaata Pitkäsen - poikien herkkua. Kokko oli löytynyt ja siinä makkaraa syödessä, koukkaus suunniteltiin viimeisen päälle. Kiirettä ei ollut lähteä annettiin yön lähestyä, olisko kuitenkin, joku epäillyt tätä operaatiova luvattomaksi.
 
Mahat täynnä lähettiin matkaan, ei tullutkaan pimeää yötä, kuu oli kiusanamme. Kärryt löydettiin Ottolan vajasta, mutta hevosta ei ollut tallissa, oli kuulemma viety Seinäjoelle. Lähdettiin miehissä vetämään kärryjä. Ei pitkästi päästy kun "Posti-Matti" oli jo pyörällä perässä. Mehän kyllä tiesimme, Matin tehneen valtion virkavalan, joten yritettiin hätistellä Mattia nukkumaan, mutta eihän sitä mihinkään saatu, vannotti että näistä hän ei huutele.
 
Kokko lastattiin kyytiin koulua vastapäätä olevalta Honkaniemen pellolta. Hämäykseksi laitoimme risuja tielle Latvalan kauppaan päin. Kokko saatiin uuteen paikkaan ja kärryt paikoilleen. - Posti-Matti meni aamulla Latvalasta hakemaan postia, Honkaniemen Toivo oli äkäisenä tuumannut Matille menevänsä kauppaan soittamaan poliisia, kun heiltä on varastettu kokko. Matti hätääntyi ja luuli, että hänetkin viijään linnaan. Matti kertoi miten kaikki tapahtui. -
 
Niinhän siinä kävi, että kokko vietiin takaisin - LAINAKSI SE OLI HAETTUKIN
 
Asko Ranta-aho
 

Italialainen
 
Muistui yksi tapahtuma mieleen. Tämän minulle kertoi Joensuun Sauli, hänellä on vaikka kuinka paljon vanhoja juttuja.

Hemmingin Esseri, Aholanpäästä oli ostanut amerikan raudan. Auto oli valkoinen Letukka ja vielä avoauto. Autot olivat siihen aikaan harvinaisia, kun elettiin 40-lukua. Esserillä itsellään ei ollut ajokorttia, joka myös oli harvinaista. Esseri oli sukua Ranta-ahon Jaloon, jolla oli kortti ja niinpä hän ajelutti Esseriä. Esseri oli auton saanut  junailtua suhteilla, kun oli ollut Kanaatassa töissä, sieltä oli tietenkin rahatkin.

Esseri ja Jalo menivät sukulaisen häihin Saarijärvelle. Jalolla oli musta kihara tukka ja pyöreät silmälasit ja hänellä oli melkein valkoinen puku. Paluumatkalla häistä he olivat menneet Saarijärvellä huoltoasemalle, juomaan kahvia. Kun Esseri ja Jalo olivat istuneet pöytään,  tuli kaksi naista kysymään mitä saisi olla, kysymys tehtiin englanniksi. Esseri oli ollut Kanaatassa töissä, jossa oli oppinut englantia.  Esseri tilasi kahvit ja tupakka-askin, tietenkin englanniksi. Naiset lähtivät hakemaan tilausta ja juttelivat, onkohan tuo tumma kiharapää italialainen, voi olla joku näyttelijä. Minä tiesin heti, että nämä eivät ole suomalaisia, katso niiden hienoa autoakin.
 
Naiset tulivat entistä ehompana ja toivat tilauksen. Esseri kiiitti ja sanoi , tämä italialainen ystäväni Margatti on kuuluisa näyttelijä, joka on tekemässä elokuvaa Suomessa. Hän osaa vähän suomea ja on kyltymätön Suomen ystävä. Me olemme menossa kuvaamaan Ahvenlammelle yötöntä yötä, kuvausryhmä on jo mennyt sinne. Jalo yrittii kiitellä kahvista suomeksi ja pyysi naisia  Ahvenlammille seuraamaan kuvauksia. Esseri ja Jalo kuulivat ulos mennessään naisten puhuvan; yllättävän hyvin se italialainen puhui Suomea, mutta oli se ihana. Ajatella elokuvanäyttelijä Italiasta asti Saarijärvellä. Äkkiä soittamaan kavereille.

Oli ihmisillä ennenvanhaa mielikuvitusta, minnehän lienee kadonnut?
 
Asko Ranta-aho
Sputnik 
 
Neuvostoliitto lähetti Sputnikin 04.10.1957 maatakiertävälle radalle. Sputnik painoi 83,6 kg ja kierto maan ympäri kesti 96,2 minuuttia kiertorata oli 250km korkeudella.
 
Nämä tiedot Sputnikista oli luettu hyvin tarkkaan Paalijärven Aholanpäässä, varsinkin Hemmingin Toivo oli asiaan paneutunut hartaudella. Siksi kokoonnuttiin Toivon pihaan katsomaan Sputnikin ohilentoa. Pihassa oli iso porukka viisaita miehiä, minäkin olin pikkupoikana mukana.
 
Suurin osa porukasta oli sitä mieltä, että mitään Sputnikkia ei nähdä ei Neuvostoliito osaa sellaista tekniikkaa. Rautaa niillä on ja sitä ne käyttää kaikkeen tekemiseen liikaakin, kaiken varalta. Eihän raskas rautamöhkäle pysy taivaalla. Puheissa oli selvästi poliittistakin kannanottoa. Toivo oli sitä mieltä, kun asiasta paljon tiesi,  olkaa hiljenpaa ja keskittykää katsomaan taivaalle.
 
Kun kello oli piikissä niin taivaanrannalle ilmestyi piipittävä Sputnik, juuri laskettuun aikaan. Toivo oli aivan haltioissaan, mitäs minä sanoin. Tuvasta tuli ihmeissään Toivon vaimo Saima; Mitä aikamiehet töllistelee taivaalle, selkäköykyssä katsellaan peltipönttöä johon on laitettu valot. Tähän Toivo; ajatteleppas Saima-rakas, kuinka on pystytty laskemaan tarkkaan milloin Sputnik tulee Aholanpään taivaalle sekunnin tarkkudella. Matkaa Sputnik on tehnyt jo 1300 km. Se on Toivo ihan sama minne peltipönttö menee ja missä ajassa, mutta vettä pitäisi hakea, jotta saisi kahvit keitettyä. Toivo tuumasi miesporukalle "kyllä typerällä päällä on helppo elää".

 
 Asko Ranta-aho
 
 

 
 

Matilan Viljon Paja
 
Yksi Paalijärven tunnetuimmista paikoista kylän ulkopuolella oli Matilan Viljon Paja. Sepäntöitä Viljo ehti tehdä yli 50 vuotta korjaten koneita ja laitteita sekä valmistaen itse suunnittelemiaan koneita. Tämä lyhyt "historiikki" pohjatuu Sepän tyttärien Tuijan, Annikin, Kyllikin ja Marja-Liisan muistelmiin isästään sekä omiin muistoihin setäni työskentelystä pajassa. Olenhan kasvanut Pajan "takana" ja pikkupojasta lähtien käynyt päivittäin tarkastamassa Pajan tapahtumat.
 
Viljo aloitti sepäntyöt 1951 käytyään menestyksekkäästi Sepänkurssin ja hitsauskurssin. Työt aloitettiin Vanhassa Pajassa, jonka Viljon isä oli aikoinaan rakentanut. Vanha Paja on edelleen olemassa tienmutkassa, vähän ennen Louhelaa, Sepän kotia. Muistaakseni samaisessa pajassa myös Ranta-ahon Jalo yhdessä Antin-Saulin kanssa valmisti hetken aikaa vakkojen rautaisia runkoja. Valmistusmenetelmän mukaan Sauli sai ammattinimikkeen "kylmän raudan seppä".
 
Yksi vanhimmista omista muistoistani liittyy myös samaiseen Vanhaan pajaan. Vanhaan pajaan laitettiin peltikatto ja talkoissa oli mukana suuri joukko miehiä ja miehenalkuja, minäkin mukana isäni Heikin kanssa. Itse katon tekeminen ei niinkään ole jäänyt mieleen mutta kun katto oli valmis, lähdettiin Louhelaan kahville. Eikä muuten mentykään kävellen eikä pyörällä, vaan Viljo komensi osan talkooväestä auton peräkärrylle ja oranssi Fiiatti kiskoi kärryn lasteineen Louhelaan. Matka oli lyhyt mutta ikimuistoisen jännittävä.
 
Kun Sepän ammattitaito kantautui Paalijärven ulkopuolelle, lisääntyivät työt ja oli aika rakentaa uudet tilat, isommat ja ajamukaisesti varustellut. Vuonna 1960 toiminta siirtyikin uuteen pajaan ja laajeni ja myös omat tuotteet tulivat valikoimiin. Moni metsänomistaja muistaa varmasti Viljon kehittelemän reen jalaksen joka tehtiin puun sijaan teräksestä. Näin reen kestävyys ja kuormankantavuus saatiin vastaamaan suurentuneiden traktorien tehoja. Olihan moni viljelijä hankkinut "piikkilangankiristäjän" tilalle 35 tai jopa 65 Massikkan.
 
Reen runko alkaa olla valmis, vielä jalakset ja sitten metsään!
 
 
Muita menestyksekkäitä tuotteita oli esimerkiksi maitokärryt, viikatteet, traktorin peräkärryt ja latohangot. Erityisinä "spesiaalitöinä" Seppä takoi useat sadat auranvaarnat käyttökuntoon kulumisen ja kiviinajon jäljiltä. Muista monena aamuna härättyäni, että pajavasaran ääni kuuluu, nyt äkkiä Pajalle, Vilijo takoo vaarnoja.
 
Tuo pajavasara oli sellainen vähän pelottava ja suuri konevasara, johon Seppä otti ahjosta punahehkuisen raudan, asetti sen pajavasaran alasimelle ja painoi jalallaan polkurautaa. Silloin tuo ihmekone alkoi takoa rautaa sellaisella nopeudella ja voimalla että kipinät vain sinkoilivat. Seppä usein sanoikin että voimaa se rautakin tottelee!
 
Vaarnan taonta meneillään. Taustalla pajavasara.
 
Muita menestystuotteita olivat esimerkiksi seiväskairat ja lietelantapumput. Seiväskaira oli traktorin nostolaitteisiin kiinnitettävä kone, jossa oli putkesta tehty kaukalo seipäille tai aidastolpille, sekä auton taka-akselista tehty kulmavaihde jossa maakaira oli kiinnitettynä ja traktorin ulosotoakseli pyöritti kulman takaa. Kulmavaihde ei ollut suinkaan kiinteästi kiinnitetty kairan runkoon, vaan saranoitu ja säädettävä erillisellä säätöjousella. Tämä ominaisuus varmisti sen että eri traktoreihin kytkettäessä kairalla sai aina tehtyä pystysuoran reiän. Muistan myös että aina keväisin Sepän "hankintaketju" toimitti Pajalle ison kasan auton taka-akseleita. Tuo ketju muodostui muistini mukaan aika pitkälle "vähemmistö" kansan edustajista.
 
Lietepumpun valmistus käynnissä.
 
 
Myös lietelantapumpput olivat hyvin kaupaksi käynyt tuote. Muistan miesten Pajalla puhuneen että ei muut pumput kestä kun yhden kesän, Viljon pumppu tarvitsee huolto kymmenen vuoden välein. Mikäli oikein muistan, pumpun salaisuus oli vetoakselin alapään laakeroiti. Kun "isot virmat" alkoivat tehdä pumppuja niin Sepän mukaan ne laakeroivat vetoakselinn alapään oikein Vuorenmaan laakerilla. Mutta kun laakerit oli lietelannassa lähes aina, niin laakerit syöpyivät pilalle. Seppä oli ratkaissut ongelman omassa pumpussaan niin, että laakerina toimi kuminen uritettu parsimaton palanen, jokä käytti lietettä voiteluaineena!
 
Monessa talossa Sepän kädenjälki näkyy jo olko-ovella. Seppä valmisti "rappusia", joissa oli metallista rungon lisäksi myös kaiteet metallista. Kaidekoristeita oli muutama eri malli, jigit ovat vielläkin Pajan seinällä.
 
Korjauksia Pajassa tehtiin kaikenlaisille koneille. Vaihdettiiin laakereita, hitsattiin, oiottiin,korjattiin pakoputkia, niitattiin terälappuja ja niin edelleen. Varsinkin kylvö- ja sadonkorjuuaikoina asiakkaita riitti iltamyöhään asti. Ja Seppä teki korjaukset jos vain suinkin kerkesi, ei katsonut kelloa vaan auttoi hädässä olevaa ja monena iltana paloivatkin Pajan valot pitkälle yön puolelle.  Tarvittaessa Seppä teki myös "kotikäyntejä"
 
Myös puutöitä Seppä teki pajassa, siellä kylmällä puolella. Olen seurannut esimerkiksi kymmenien niittokoneiden kiertokangen puiden tekoa.
 
Muistan Sepän olleen kohtuullisen vaatimaton mies. Ja aina hyväntuulinen. Muistan kyllä erään kerran kun asiakas tutki Sepän hitsauksen jälkeä hieman arvostelevasti, huomasi Seppä asian ja totesi vain"jälestä en tiiä, mutta kiinni on tavannu pysyä".
 
Joskus kun kysyin Sepältä että mikä tekee sepästä sepän, vastaus oli että "seppä on sellainen joka laittaa kaksi rautaa takomalla yhteen". Viljo-seppä laittoi, olen sen usein nähnyt.
 
Tässä vähän muisteluja Matilan Viljon Pajasta, Paalijärveltä, Pajatieltä. Mistäs muualtakaan.
 
Jarmo Matila
Sepän veljenpoika